Suomalaisen teatterin historia IV

"Onneksi olkoon, että olet ehtinyt asteelle, jolla seisot, ja että sinulla on suuri elämäntyösi, jota ei kukaan voi kieltää eikä sinulta ottaa. Onnea edelleenkin! Ehkä olisit tänä myrskyisenä aikana halukas luovuttamaan lipun jollekin toiselle, mutta koeta vielä kestää, huolimatta kaikesta. Kansamme tarvitsee sinua, eikä kukaan kykene sijaasi täyttämään. Jumala siunatkoon ja varjelkoon sinua! Antakoon Hän sinulle sen tulevaisuuteen tunkevan katseen, joka ajan pimeyden halki näkee vaivojesi hedelmät. Silloin on joka raskas työpäivä, joka hikihelmi ja kyynele vaihtuva lehdeksi siinä seppeleessä, jolla vielä syntymätön Suomi on kruunaava muistoasi. Kiitos kaikesta mitä olet tehnyt!"

Ennen mainittua italialaista ja ranskalaista uutuutta seurasi 16/2 saksalainen, nimittäin B. Leinon suomentama Max Halben 3-näytöksinen näytelmä Nuoruus, mutta meni se vain kaksi kertaa, vaikka se samana talvena Berlinin Neues Theaterissa näyteltiin toistasataa iltaa peräkkäin. Eikä esitys ollut huono, sillä se oli näyttämön parhaimpien kykyjen käsissä: Leino – pastori Hoppe, rva Poppius – Annu, Närhi – mielipuoli Amandus, Weckman – Hannu ja Ahlberg – apulaispappi. Ei, kyllä kai syy oli tuo meillä tavallinen: se osa yleisöä, joka vaatii "modernia" kappaleita, ei pysty täyttämään teatteria; suuri yleisö ei niistä paljon välitä.

Keskellä tätä Sisyfustyötä, kun uusi ohjelma oli valmistettava joka kolmanneksi tai neljänneksi illaksi, saatiin apua rva Ida Basilier-Magelsenilta, joka tänä talvena oleskeli Suomessa. Jo Runebergin päivänä hän laulullaan rikastutti ohjelmaa, ja 21/2 hän esiintyi Mariena Donizettin Rykmentin tyttäressä, joka sitten annettiin kaikkiaan 9 kertaa. Muut osalliset olivat seurueen jäseniä: Rautio – Tonio, Närhi – Sulpice, nti Kunnas – markisitar. Melkoinen ansio oopperan harjottamisesta oli Karl Sjöblomilla, joka johti orkesteria. Yksistään näytäntöjen luku todistaa, että Ida Basilier vielä kykeni ihastuttamaan yleisöä. – Uutta tuli vasta maaliskuun loppupuolella, jolloin muun ohella 18/3 annettiin sarja Bergbomin sommittelemia hebrealaisia kuvaelmia (Jakobin uni, Abraham hylkää Hagarin, Faraon tytär löytää Moseslapsen, Babylonin virran varrella, Salomonin tuomio, Esther Ahasverus kuninkaan edessä) sekä 30/3 Kasimir Lönnbohmin suomentama Z. Topeliuksen 50 vuotta myöhemmin, Lindfors vieraillen Magnus Drakenhjelmina. Tämän näytelmän esittäminen oli kevätkauden taiteellinen merkkitapaus, joka varmaan tuotti Bergbomille suurta tyydytystä, sillä hän tahtoi, niinkuin ennestään tiedämme, ohjelmistoonsa liittää kaikki mitä kotimainen kirjallisuus arvokasta sisälsi, ja tätä draamaa hän piti Topeliuksen parhaimpana. Runoilija onkin siihen laskenut ne syvät vaikutelmat, jotka häneen olivat jättäneet nuoruudessa kuulemansa jutelmat Kustaa III: n ajoilta. Samoin kuin Regina von Emmeritziä näyttämölle pantaessa oli Topelius nytkin tehnyt pieniä muutoksia kappaleeseen sekä antanut määräyksiä teatterilaitoksiin nähden. Esitys olikin kiitettävä ja herätti vastaavaa mielenkiintoa. Pääansio menestyksestä oli, paitse Lindforsilla, Katri Rautiolla (Ebba Reuterkrona), Olga Poppiuksella (Lotten Ringius), Hemmo Kalliolla (Sebastian) ja rva Kahilaisella (Lisette), joka viimemainittu kuitenkin tapansa mukaan oli kovin karkeapiirteinen. Näytelmä meni 6 kertaa.

Huhtikuulta on mainittavana kolme uutta kappaletta, joista kaksi oli kotimaista alkuteosta – R. Kiljanderin 3-näytöksinen huvinäytelmä Kumarrusmatka (13/4) ja Minna Canthin 1-näytöksinen Spiritistinen istunto – ja kolmas italialainen, B. Leinon (saksalaisesta käännöksestä) suomentama G. Rovettan draama Epärehelliset (molemmat jälkimäiset 20/4). Ensin mainittu on tekijänsä onnistuneimpia ilveilyjä, täynnä viatonta leikillisyyttä ja huumoria. Lattu oli oivallinen lukkari Kekkonen, jolle kumarrusmatkalla sattuu niin odottamattomia seikkailuja, ja hyviä olivat myöskin nti Sainio maalaisena Viivi-neitinä, Pesonen hovineuvoksena, sekä nti Corander Selma-neitinä. Yleisö oli huvitettu, ja toisena iltana, kun tekijä oli saapuvilla, hänet suurella riemulla huudettiin esiin.15 Spiritistinen istunto oli vähäpätöinen kyhäelmä, jossa yksi ajan muotihulluuksia tehtiin naurettavaksi. Kappaleen merkitys oli siinä, että Minna Canth sen kautta jälleen palasi Suomalaiseen teatteriin, josta hänen ei koskaan olisi pitänyt luopua – kuinka sovinto syntyi, siitä kohta alempana. Italialainen näytelmä vihdoin oli traagillinen kuvaus tosielämästä, aviovaimon petos johdonmukaisen tapausjakson alkuaiheena. Katri Rautio Elisa-rouvana näytteli älykkäästi, maltillisesti, luonnollisesti; sitä vastoin oli Weckmanilla, hänen miehenään, taiteilijaluonteelleen vieraanlainen tehtävä.

Toukokuun 10 p. oli teatterilla juhla: 25 vuotta oli silloin kulunut muistorikkaasta Lea-illasta 1869. Siksi oli rva Raa-Winterhjelmkin saapunut ja hänen esiintymisensä Leana tuli juhlanäytännön keskipisteeksi. Ohjelma alkoi Aleksis Kiven muiston kunnioittamisella: J. E. Stenbergin muovailema runoilijan marmorinen rintakuva oli asetettu näyttämölle, ylioppilaat lauloivat Suomen- ja Maamme-laulun, ja niiden välillä B. Leino lausui K. Suomalaisen sepittämän runon Kiven muistoksi. Sitten tuli Lea, jota seurasi suurenmoinen kunnianosotus rva Winterhjelmille. Hänelle kannettiin laakeriseppeleitä ja kukkalaitteita, ja lopuksi yleisö kutsui Kaarlo ja Emilie Bergbominkin saamaan osansa riemastuksesta. Viimein näyteltiin Nummisuutarien 1: nen ja 2: nen näytös. – Näytännön jälkeen kokoontui lukuisa joukko teatterin ystäviä näyttämölle maljan ympärille. Siinä lehtori Godenhjelm piti puheen rva Winterhjelmille, J. H. Erkko esitti maljan Kiven muistolle, ja rva Poppius luki julki Erkon sepittämän runon, jossa kuvattiin suomalaisen teatterin synty ja kehitys. Yhdessäolon ratoksi ylioppilaat lauloivat laulun toisensa jälkeen ja lopuksi mahtavan Herää Suomi-laulun. – Myöhemmin oli illalliset Seurahuoneella ja siellä tri F. J. Pätiälä puhui Kaarlo ja Emilie Bergbomin kunniaksi.

Kun rva Winterhjelm vielä oli kolmena iltana esiintynyt lady Macbethina, jakaantui seurue kahteen ryhmään, joista toinen jäi Helsinkiin ja toinen lähti kiertomatkalle näytelläkseen ensin teatterin puolesta Tampereella (21/5-31/5) ja sitte omaksi hyväkseen Raumalla (3/6-4/6), Porissa (6/6-11/6) Ja Vaasassa (15/6-20/6) kappaleet: Elinan surma, Uramon torppa, 50 vuotta myöhemmin, Kumarrusmatka ja Spiritistinen istunto. Bergbom seurasi mukana Tampereelle, mutta palasi sieltä Helsinkiin. Helsinkiin jäänyt osasto esitti 20/5 kansannäytäntönä Kuinka äkäpussi kesytetään (nti Sainio oiva äkäpussi) sekä kolmena viimeisenä iltana K. Halmeen suomentaman, Brandonin ja Thomasin hullunkurisen huvinäytelmän Charleyn täti, joka kuluneena näytäntökautena oli kierrellyt Euroopan näyttämöillä. Pääosan näytteli Weckman con amore.

Vähän ylempänä lupasimme kertoa, kuinka "sovinto" Minna Canthin ja Suomalaisen teatterin välillä jälleen syntyi. Tämä selviää eräistä käytettävissämme olevista kirjeistä. – Minna Canth oli 1893 kirjoittanut pikku näytelmän "Hän on Sysmästä" – mukaelma saksalaisesta alkuteoksesta – seuranäytäntöä varten Kuopion suomalaisen yhteiskoulun hyväksi. Kun se oli huvittanut katsojia, tekijä suostui, "jopa kehottikin", että joku toinen henkilö (mainitsematta mitään Minna Canthista), lähettäisi sen Bergbomille. Tämä kirjoitti 9/1 rva Canthille saaneensa näytelmän ja myöskin jälestäpäin kuulleensa, että se oli lähetetty hänen suostumuksellaan. Kumminkin oli lähetys saattanut hänet ristiriitaiseen asemaan. Toiselta puolen koskee teatterin arvoa, että Minna Canth lähettää sille pienen mukaelman, vaikka hän ei ole katsonut sitä kyllin arvokkaaksi näyttelemään Sylviä, toiselta puolen on tekijällä niin suuri ansio suomalaisesta teatterista, että tämän tulee ottaa lahja kiitollisuudella vastaan olkoon se minkälainen tahansa. Bergbom sanoo asettuneensa jälkimäisen vaihtopuolen kannalle ja kiittää kappaleesta sekä päättää: "Miksikä kaiken tämän Teille kirjoitan? Välistä ei voi olla samalla kertaa hienotunteinen ja suora – tahdon sentähden nyt olla suora." Vastatessaan (13/1) Minna Canth vapauttaa Bergbomin velvollisuudesta näytellä kappaletta sentähden että se oli hänen lähettämänsä ja vakuuttaa, että hänessä ei ole katkeria tunteita teatteria kohtaan – "paremmin, toivoakseni, voisi käyttää ne muutamat vuodet, jotka täällä mahdollisesti vielä on oltava, kuin moisten tunteitten hautomiseen". —

Pari viikkoa myöhemmin 28/1 päätti Längmanin kirjailijapalkkioiden jakamista varten asetettu lautakunta, jossa Bergbomkin oli jäsenenä, muun muassa, että Minna Canthille oli annettava 1000 markan palkinto Papin perhe ja Sylvi näytelmistä. Tästä kirjoitti rva Olga Salo Minna Canthille, ja jo 31/1 hän vastaa rva Salolle:

"Voi, kuinka se Tohtori sentään on herttainen ja hyvä, kun kaikki ympäri käy! Tulin niin iloiseksi sinun tiedonannostasi, enkä tiedä kumpasestako enemmän iloitsin, rahanko toivosta vai siitä todistuksesta, minkä tämä antoi Tohtorin jalomielisyydestä. Olen monesti sanonut ja sanon vieläkin, ettei opi ihmisiä tuntemaan, ennenkun on saanut kokea myöskin heidän vihaansa. Muutamat tuovat silloin esille erinomaisen halpoja puolia, toiset sitä vastaan eivät kadota mitään inhimillisyydestään siinäkään tilassa. – Mutta herranen aika, minua oikein pelottaa se velvollisuuden taakka, joka tulee painamaan hartioitani, jos minullekin tuommoinen stipendi määrätään. Minä nyt olen aina velvollisuuksien ihminen, ja kun mielestäni minua ei enää kaivattu kirjallisuuden alalla, johon viimeisinä aikoina on tullut niin paljon uusia voimia, ja perhe sitä vastoin kysyy paljon aineellista tukea – niin ajattelin kokonaan antautua rahan orjaksi. Ajan vietteeksi ajattelin ainoastaan tekaista jonkun pikku näytelmän silloin tällöin. Mutta tässä tapauksessa täytyy minun ottaa se uudelleen tosityöksi. Saako siihen voimia, saako inspirationia?" —

Seuraavassa kirjoittaja sanoo "Sysmäläisen" jo tuottaneen yhteiskoululle 400 mk, ja toivoi hän sillä vielä saatavan 200 à 300, sillä sitä oli pyydetty moneen paikkaan ja siitä maksettiin 15-25 mk joka kerralta kun se näyteltiin. – "Tämä innostutti minua kirjoittamaan uutta pientä komediaa Pohjois-Savon kansanopiston hyväksi. Ei ne ota minulta paljon aikaa eikä voimaa – onpahan vaan kuin joku koruompelu arpajaisvoitoksi – ja paljon suurempi hyöty sentään asialle. Se on minulla nyt puolitiessä kirjoitettuna, ja nimi on hyvin moderni: 'Eräs spiritistinen seansi'. En tiedä vielä minkälainen siitä tulee. Ehkä lähetän sen sitten Tohtorille nähtäväksi, kun valmistuu." —

Muutaman päivän päästä oli pikku näytelmä valmis, ja tekijätär lähetti sen (6/2) Bergbomille, pyytäen siitä 100 mk Pohjois-Savon kansanopistolle. Kirje päättyy hartaimmilla kiitoksilla Tohtorille, joka oli myötävaikuttanut siihen, että hänelle oli annettu kirjailijapalkkio – "kun nyt vaan saisi voimia – paljon voimia työhön, ja onnistuisi tarttumaan kiinni innostuttavaan aineeseen! Sillä kaiketi parhaiten kiitollisuuttani osottaisin."

Näin oli siis kaikki ainakin näennäisesti entisellään, ja kirjeenvaihto Minna Canthin ja Emilienkin välillä alkoi uudestaan. Täytettyään 19/3 viisikymmentä vuotta edellinen kirjoittaa 25/3:

"Rakas Emilie! Kuinka kovasti hauskaa, että Te, Tohtori ja Emilie, ette enää ole vihaisia! Sillä sen uskallan päättää sekä telegrammista että kukkaisvihosta, joista molemmista tuhannen tuhatta kiitosta! Saatte uskoa että valmistitte minulle suurimman ilon kaikista suurista iloista syntymäpäivänäni." – Muuten kirje sisältää tietoja kirjoittajan terveydentilasta, joka oli ollut huono, sekä mietteitä eikö voisi auttaa teatterioloja vakavammalle kannalle siten, että Suomalainen ja Kansanteatteri yhdistettäisiin, niin että olisi "kaksi rinnakkaisosastoa, jotka vuorottelisivat Helsingissä ja maaseudulla".

Moni muu kuin Minna Canth mietti tänä keväänä teatterin toimeentuloa. Kun syksyllä alkuunpantu rengaskeräys oli tuottanut ainoastaan 2,500 mk, johtokunta kehotti teatterin ystäviä ja suosijoita kokoontumaan 17/3 Arkadiaan neuvottelemaan, miten taidelaitoksen velat olivat maksettavat ja sen talous tulevaisuudessa turvattava. Sinne saapui kansalaisia puoli huonetta – helsinkiläisiä ja valtiopäivämiehiä – ja kun Bergbom oli alottanut kokouksen huomauttamalla, ettei johtokunta voinut teatteria ylläpitää ilman kansalaisten tehokasta apua, Almberg aseman valaisemiseksi loi katsauksen 8 viimeisen vuoden tuloihin ja menoihin. Hänen esittämänsä tiedot olivat seuraavat:

Ajanjaksolla 1885-1893 tekivät tulot kaikkiaan 838,128 mk 50 p. eli keskimäärin 104,738 mk 51 p. vuodessa. Näistä oli näytännöistä saatuja tuloja yhteensä 536,197 mk 33 p. eli vuosittain 67,024 mk 66 p. Menot olivat tehneet yhteensä 938,806 mk 36 p. eli keskimäärin 117,350 mk 80 p. vuosittain, ja oli niinmuodoin vajaus 100,623 mk 78 p. eli keskimäärin 12,577 mk 97 p. vuodessa. Tätä vajausta oli vuosina 1885-88 täytetty arpajaisten kautta saaduilla varoilla 26,367 mk 97 p. ja vuosina 1888-93 kannattajain rahoilla 47,549 mk sekä vuosina 1889-90 saaduilla rengaskeräyslahjoilla 5,652 mk. Nämä varat tekivät yhteensä 79,568 mk 97 p. eli 9,946 mk 12 p. yksityistä apua vuosittain. Velkoja oli siis tämän näytäntökauden alussa (100,623 mk 78 p. – 79,568 mk 97 p.) 21,054 mk 81 p. ja laskettiin niiden näytäntökauden kuluessa nousevan noin 31,000 markkaan.

Kokouksen päätös oli se, että teatterin velat olivat suoritettavat toimeenpanemalla yleinen rahankeräys sekä että uusi kannatuskirjoitus oli tapahtuva, joten saataisiin 12,500 mk vuotta kohti sen vajauksen täyttämiseksi, joka kokemuksen mukaan vuosittain oli odotettavissa. Toimikuntaan, jonka tehtäväksi annettiin koettaa toteuttaa tämä päätös, valittiin rvat M. Eneberg, H. Gripenberg, Th. Hahl, A. af Heurlin, S. Lindgren, A. Stenroth ja E. Wegelius, neidit Th. Göös ja H. Meurman sekä hrt K. A. Brander, J. H. Erkko, K. G. Göös, O. Hallsten, J. Höckert, P. Jamalainen, Kallio, V. Löfgren, K. Lönnbohm, W. Meurman ja W. Söderhjelm.

Uusi kokous samasta asiasta pidettiin 5/5 ja siinä ilmotettiin, että toivottu kannatus oli merkitty kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Seuraavana päivänä yllämainittu toimikunta oli kutsuttu ensimäiseen kokoukseensa ja valittiin siinä teatterin johtokunnan jäseniksi entiset, nimittäin K. Bergbom, A. Almberg, Eliel Aspelin, O. E. Tudeer ja K. F. Wahlström, sekä varajäseniksi B. F. Godenhjelm, J. H. Erkko ja Emilie Bergbom, ja toiseksi neuvoskunnan jäseniksi, jonka tuli avustaa johtokuntaa taloudellisissa asioissa, prof. W. Söderhjelm, lakit. kand. P. Jamalainen, rvt Stenroth ja Wegelius, prof. E. N. Setälä ja rva Enlund, sekä varajäseniksi maisterit Kasimir Leino ja Hallsten ja lehtori K. G. Göös. – Rahankeräyspuuhaan velkojen maksamiseksi oli syksyllä ryhdyttävä.

Näin oli suomalainen yleisö uudestaan näyttänyt, että teatteri edelleen saattoi sen apuun turvautua. Näytäntöjen luku oli 117 ja esitettiin niissä: 11 kertaa Elinan surma; 9 Bykmentin tytär; 8 Daniel Hjort, Postikonttorissa; 7 50 vuotta myöhemmin; 6 Aino, Pappilan tuvassa, Mustalainen; 5 Kumarrusmatka, Wilhelm Tell; 4 Kihlaus, Spiritistinen istunto, Fernande, Ei olo aikaa; 3 Tietäjä, Kuopion takana, Nummisuutarit, Silmänkääntäjä, Naimiskauppa, Seinä väliä, Mallassaunalla, Pyhimys vaiko mielipuoli, Saituri, Matka Konstantinopeliin, Santa Lucian ruusu, Sanomalehtimiehiä, Meri, Macbeth, Charleyn täti; 2 Uramon torppa, En ollenkaan muista, Kevään oikkuja, Pukkisen pidot, Prinsessa Ruusunen, Ei voi, Yhteiskunnan tukeet, Nuoruus, Reviisori, 1 Tapanin päivänä, Lea, Hebrealaisia kuvaelmia, Isännätön talo, Jeannetten häät, Kuinka äkäpussi kesytetään, Liittolaiset.

Näistä 46 näytelmästä oli kotimaisia 24, ulkomaalaisia 22 sekä uusia 16 (7 kotimaista).

XXIII

Kolmaskolmatta näytäntökausi, 1894-95.

Bergbom lähti 29/5 Pietarin kautta Berliniin. Kuinka hän nytkin välttämättömästi tarvitsi lepoa ja virkistystä, näkyy seuraavista riveistä, jotka hän ennen lähtöään kirjoitti Minna Canthille:

(28/5) "Kunnioitettava Rouva. Olisin mielelläni laajemmin kirjoittanut Teille uudesta huvinäytelmästänne ja sen kohtalosta Helsingissä ja Tampereella, mutta, suoraan sanoen, en ole jaksanut – niin väsynyt, kyllästynyt, loppuun asti kyllästynyt olen ollut. Rauhattomuutta maassamme, epävarmuutta teatterin asemassa, eripuraisuutta niiden välillä, joiden pitäisi vaeltaa yhtä tietä. Spiritistinen istunto nauratti paljon ja innokkaasti taputettiin käsiä, mutta en voi salata, että samalla ilmestyi jonkunmoinen pettymys – Tampereella vielä suurempi kuin Helsingissä. Minna Canthilta oli odotettu toista. —

"Matkustan huomenna ulkomaille. Toivon että kun syksyllä palajan mieleni ja sydämeni ovat keveämmät. Nyt ne ovat kovasti masentuneet. Toivon Teille hauskaa kesää, työintoa ja työvoimaa, iloa ympäristöstänne ja tyydytystä sisässänne. Kaarlo Bergbom."

Vaikka matka, kirjeestä päättäen, oli aiottu pitemmäksi, ei se todellisuudessa kestänyt kuin noin kolme viikkoa. Tietoja siitä saamme kolmesta postikortista. Bergbom tuli Berliniin toukokuun viimeisenä päivänä ja oli jo silloin päässyt yskästään, joka kotona oli häntä vaivannut. Muutenkin hän menestyi hyvin ja oli tyytyväinen siihen, mitä teatterit tarjosivat. Erittäin hän mainitsee näytelmät Madame Sans-gêne ja Vasantasena, jotka molemmat sitte esitettiin meilläkin. Jo 13/6 hän sanoo olevansa valmis lähtemään kotiinpäin, sillä hän tiesi nyt, että Théâtre libre, jota hän väärän sanomalehtiuutisen johdosta oli odottanut, ei tulisikaan Berliniin. Paluumatkalla hän aikoi viipyä pari päivää Kööpenhaminassa ja samoin Tukholmassa; Helsingistä hän matkustaisi Kuopioon taikka Lappeenrantaan, riippuen siitä kumpaanko kylpypaikkaan Emilie jo ennen hänen tuloaan oli lähtenyt.

Kaarlo tapasi sisarensa vielä kotona, ja matkustivat he yhdessä Kuopioon, jossa oleskelivat heinäkuun loppupuoleen, se on siksi kun Emilien täytyi palata virkaansa Helsinkiin. Kaarlo puolestaan muutti silloin Marianhaminaan, missä hän "jatkoi samaa tyhjäntoimittajanelämää" kuin Kuopiossa. "Kuinpa siitä vain olisi hyötyä", hän lisää, "niin että voimani kestäisivät paremmin kuin viime talvena." Voimistelu ja kylvyt olivat hyviä, ja joka päivä hän oli mukana purjehdusretkillä. Emilie puolestaan kirjoittaa 13/8 ryhtyvänsä tarkastamaan teatterin kalustoa, ja hän luulee työn vaativan pari viikkoa. Ida Aalbergista hän oli kuullut, että tämä oli Hämeessä ja valmistautui skandinavilaiseen kiertomatkaansa. Tähän sopii lisätä, että taiteilijatar tänä vuonna meni uusiin naimisiin vapaaherra Alexander Uexkull-Güldenbandin kanssa, ja oli hänen oikea asuinpaikkansa sen jälkeen Pietari. Mitä turneeseen tulee, oli se tapahtuva entisen Ruotsalaisen teatterin taiteellisen johtajan, Harald Molanderin, ollessa inpresariona.

Kun seurue elokuun lopulla kokoontui, oli siitä eronnut J. Sario sekä sairauden tähden työstä estetty N. Stenbäck (joka sitte keväällä erosi), mutta sen sijaan oli Adolf Lindfors palannut teatteriin. – Näytännöt alkoivat 2/9 Murtovarkaudella. Se annettiin kansannäytäntönä niinkuin muutkin näytännöt kahtena ensimäisenä viikkona. Mitä ohjelmistoon tulee, näyteltiin lokakuun loppuun asti kevätkaudelta tunnettua taikka uusintoja, joista mainittakoon Setä Bräsig, Jeppe Niilonpoika, Kavaluus ja rakkaus, Papin perhe ja Kuninkaanalut. Näistä meni ensin- ja viimeksimainittu kumpikin 5 kertaa. Kappalten esittämisestä huomautamme vain, että Lindfors Jeppenä nähtävästi pyysi kohottaa luonnekuvausta farssin tasolta sekä että hän pani kaiken taiteensa alttiiksi kuvatessaan Nikolaus-piispaa Kuninkaanaluissa, joten hän ja Leino Skule-jaarlina oikeastaan antoivat mahtavan draaman esitykselle taiteellista ryhtiä. Kavaluudessa ja rakkaudessa oli Kunnas heikonlainen Louise, mutta nti Sainio kelpo lady Milford. Papin perheessä rva Olga Poppius esiintyi (ensi kerran palattuaan opintomatkaltaan Parisista) entisessä roolissaan, Maijuna.

Vaikkei oltukaan annettu uutta, oli ohjelmisto kuitenkin tarjonut mieltäkiinnittävää. "Teatteri on tänä syksynä menestynyt hyvänlaisesti", Emilie kirjoittaakin, "ei suinkaan loistavasti, mutta tyydyttävästi." Uusiin kappaleisiin nähden mainittakoon, että jälleen oli ruvettu puuhaamaan Sprengtportenin oppilaitten ottamista (kts III, s. 351). Kumminkaan ei yrityksestä nytkään tullut sen enempää. Syy oli eri tahoilla ilmaantunut arvelu, että näytelmä ei ollut otollinen puolue- ja valtiollisissa oloissamme. – Ensimäinen uutuus tuli näyttämölle vasta 31/10, ja se oli omituista kyllä Anni Levanderin suomentama Meilhac'in ja Halévyn 5-näytöksinen draama Frou-frou – suomeksi nimitetty Tuulispää – josta Bergbom aikaisemmin (kts III, s. 98) oli lausunut aivan hylkäävän tuomion. Syy miksi se sittenkin otettiin oli tietenkin se, että Olga Poppius tahtoi huikentelevan Gilberten, se on "Tuulispään", osassa näyttää mitä hän Parisissa oli oppinut. Varmaankaan Bergbom ei mielellään siihen suostunut, mutta missä on se teatterinjohtaja, joka ei joskus olisi taipunut primadonnien mielitekoja noudattamaan? Näyttelijätär osotti suuresti edistyneensä. Äänenkäytössä, liikkeissä, kasvojeneleissä sanottiin olevan toisenlainen luontevuus ja sulavuus kuin ennen hieman poikamaisessa Lillissä Kuopion takana. Ettei sentään liikuttava loppukohtaus taiteellisesti liittynyt edelliseen, oli enemmän näytelmän syy. Parisilaisin oli ehkä sentään Lindfors (Brigard), jota paitse onnistuneina ovat mainittavat Axel Ahlberg (Henri de Sartory) ja nti Sainio (paronitar de Cambri). —

Tuulispää oli mennyt ainoastaan yhden kerran, kun saapui sanoma keisari Aleksanteri III: n kuolemasta 1 p. marrask. Näytännöt olivat tietysti kohta lakkautettavat tietämättä kuinka pitkäksi ajaksi. Jo keisarin sairauden aikana oli levoton odotuksen tunnelma vallannut mielet, ja kun Nikolai II oli noussut hallitsijaistuimelle, se yhä jatkui, vaikka toiseen pulmaan kohdistuneena. Kolmannestakin Aleksanterista tiettiin, että hän oli Suomen ystävä, joten hänen poismenoansa peljättiin, ja kun se oli tapahtunut, vilpittömästi surtiin; mutta nyt kysyttiin, allekirjoittaako nuori keisari edelläkävijäinsä tapaan hallitsijavakuutuksen maamme oikeuksista? Syvällä helpotuksen huokauksella vastaanotettiin tieto, että hän oli sen tehnyt – sillä Suomessa ei vielä osattu epäillä hallitsijan sanan pyhyyttä. Mutta senkin jälkeen täyttivät tänä merkillisenä marraskuuna valtiolliset seikat kaikkien mielet: hautajaiset Pietarissa, Suomen edustaminen niissä, lähetystöt ja adressit uudelle hallitsijalle ja hänen korkealle morsiamelleen heidän häihinsä. Kuinka tämä kaikki koski ihmisiin ja erittäin semmoisiin kansalaisiin, jotka, niinkuin Kaarlo ja Emilie Bergbom, koko sydämestään seurasivat kansamme elinkysymyksiä, siitä saamme aavistusta jälkimäisen kirjeestä Betty Elfvingille (28/11):

"Rakas Betty! Suuria asioita on tapahtunut sitte kun me viimeksi puhuimme toistemme kanssa, ja minusta se levottomuus ja pelko, joka täällä oli kestettävänä ennen kun nuori hallitsijamme lähetti meille hallitsijavakuutuksensa, on lisännyt useita vuosia ikäämme. Jumalan kiitos ja kunnia, että me nyt taas jonkun ajan eteenpäin voimme toivoa, että kaikki on jäävä entiselleen. – Adressiriitakin on nyt loppuun taisteltu, ja kun joskus tapaamme toisemme, kerron siitä seikkaperäisemmin – kirjoittaa en jaksa. Sisässäni olen luopunut kaikesta yhteydestä tämän Helsingin 'sivistyneen' yhteiskunnan kanssa, joka, kun kysytään tahtooko se allekirjoittaa suomalaisen adressin, vastaa: 'venäläisen, ruotsalaisen, ranskalaisen, tanskalaisen, saksalaisen, latinalaisen – mielellämme, mutta ei suomalaista.' En voi sanoa kuinka syvästi ylenkatson koko tätä itsekästä, epäkansallista ja epäisänmaallista 'sivistynyttä' yleisöä.16

"Teatterin on kyllä ollut vaikea tulla toimeen niin kauvan ilman tuloja, mutta me toivomme saavamme jonkun korvauksen valtiolta, ja silloin me kai selviydymme. Ikävä oli olla näyttelemättä, ja me valmistauduimme kuuden viikon lepoon, kun lupa [näytellä 26 pstä alkaen] tuli salamankaltaisesti, niin että meidän on vähän vaikea saada valmiiksi uusi kappaleemme 'Madame Sans-gêne', jonka täytyy mennä perjantaina [30/11]. Et voi uskoa kuinka olemme väsyneet ja kuinka mielellämme luopuisimme teatterista, jos meillä vain olisi joku mahdollisuus." – [Ohimennen kirjeessä puhutaan Antti Jalavastakin ja sanotaan: "hän on nykyään niin väsynyt ja alakuloinen, että on oikein surkeaa: vaivaloinen ja alituinen taistelu kansallisten oikeuksiemme edestä on painanut meidät kaikki alas ennen aikojamme."] Vielä mainitaan kirjeessä, että Ida Aalberg oli luvannut tulla näyttelemään Reginaa Kustaa Aadolfin 300-vuotispäivänä, 9 p. jouluk., ja sittemmin helmikuulla kuukauden ajaksi.

Bergbom kävi marraskuulla Pietarissa sopiakseen Ida Aalbergin kanssa tämän vierailusta (aiottiin muun muassa ottaa Shakespearen Kleopatra, joka sentään jäi myöhemmäksi), neuvotellakseen Martti Wuoren kanssa hänen pian näyteltävästä uudesta kappaleestaan sekä vihdoin ostaakseen yhtä ja toista valmistuksenalaisina olevia näytelmiä varten.