Kim: Koko maailman pikku ystävä

– Säälikää minun tyhmyyttäni; minä luulin, että se oli määräys…

– Ei ollut. Se oli pyyntö. Tekeekö tämä asian selväksi?

Hopearaha kilahti vaunujen reunalle. Kim otti sen ja kumarsi syvään. Vanha nainen ymmärsi, että poikaa, joka oli laaman sekä silminä että korvina, oli lepytettävä.

– Minä olen vain pyhän miehen oppilas. Kun hän on syönyt, ehkäpä hän tulee.

– Oh, sinua hävytöntä heittiötä! – Jalokivikoristeinen etusormi heristeli nuhtelevasti, mutta Kim kuuli siitä huolimatta vanhan naisen tyytyväisenä hytkähtävän.

– No, mitä asiaa koskee? kysyi Kim muuttaen sävynsä hivelevän luottavaiseksi, jollaista hän yleensä käytti hyvällä menestyksellä. – Tarvitaanko … tarvitaanko poikaa suvussasi? Puhu vapaasti, sillä me papit… (Tämä viimeinen oli opittu Taksali-portin fakiireilta.)

– Me papit! Sinä et ole vielä kyllin vanha ollaksesi… Hän keskeytti pilapuheen naurulla. – Usko minua, me naiset, oi pappi, ajattelemme joskus muitakin asioita kuin poikia. Sitäpaitsi on tyttäreni jo lahjoittanut miehellensä pojan.

– Kaksi nuolta viinessä on parempi kuin yksi, ja kolme pätee yhä enemmän. – Kim yskäisi miettivästi sananparren ponneksi ja loi katseensa hienotunteisesti alas.

– Totta kyllä. Mutta kenties se tulee. Noista alamaan bramiineista ei tosin ole mitään hyötyä. Lähetin heille lahjoja ja rahoja ja uudelleen lahjoja, ja he ennustivat kyllä.

– Ah, lausui Kim äärettömän halveksivasti, venytellen, – he ennustivat! – Ammattiprofeetta ei olisi voinut paremmin ilmaista ylemmyyttä.

– Ja vasta sitten kun muistin omat jumalani, tulivat rukoukseni kuulluiksi. Valitsin otollisen hetken ja … kenties tuo pyhä mies on kuullut Lung-Chon luostarin esimiehestä. Hänelle kerroin asiani, ja katsos, aikanaan tapahtui kaikki niinkuin olin toivonut. Tyttäreni pojan isän luona oleva bramiini on siitä asti sanonut, että se tapahtui hänen rukouksiensa ansiosta … ja se on pikku erehdys, kuten hänelle selitän, jahka pääsemme matkan perille. Sitten lähden Buddh-Gayaan shraddha-toimitukselle lasteni isän puolesta.

– Sinne mekin menemme.

– Sehän on kaksin verroin hyväenteinen sattuma, piipitti vanha nainen.

– Ainakin toinen poika!

– Kuules, koko maailman ystävä! – Laama oli havahtunut ja aivan kuin vieraassa paikassa unestaan herännyt lapsi huusi Kimiä.

– Minä tulen! Minä tulen, pyhä mies! – Hän syöksähti nuotion ääreen, missä tapasi laaman jo lukuisain ruoka-astioiden ympäröimänä ja vuoristolaiset silminnähtävästi jumaloimassa häntä, jotavastoin etelän miehet katselivat häntä hyvin happamesti.

– Menkää tiehenne! Poistukaa! huusi Kim. – Aterioitsemmeko me julkisesti niinkuin koirat? – He illastivat hiljaisuudessa kumpikin taholleen kääntyen, ja lopuksi Kim sytytti omatekoisen savukkeen.

– Enkö ole satakin kertaa sanonut, että etelänmaa on hyvä maa! Tuossa on hyveellinen ja ylhäinen vuoristoruhtinaan leski toivioretkellä, kuten hän sanoo, Buddh-Gayaan. Hän se lähetti nämä ruuat, ja kun olet levähtänyt, tahtoisi hän puhutella sinua.

– Onko tämäkin sinun työtäsi? – Laama otti aimo siemauksen nuuskaa rasiastansa.

– Kukapa muu olisi pitänyt sinusta huolta siitä asti kuin ihmeellinen matkamme alkoi? – Kimin silmät loistivat, kun hän puhalteli kitkerää savua sieraimistansa ja ojentui tomuiselle ruoholle. – Olenko lyönyt laimin mukavuuksiasi, pyhä mies?

– Tulkoon siunaus ylitsesi! – Laama taivutti päätänsä juhlallisesti. – Minä olen tavannut monta miestä pitkän elämäni aikana ja oppilaitakin useita. Mutta keneenkään ihmisten joukosta, jos sinäkin olet vaimosta syntynyt, en ole niin sydäntäni kiinnittänyt kuin sinuun … sinä olet aina ajatteleva ja huolehtiva, viisas ja kohtelias, mutta kuitenkin hieman pikku peikon kaltainen.

– Enkä minä ole milloinkaan nähnyt sellaista pappia kuin sinä olet. – Kim tarkasteli hyväntahtoisten keltaisten kasvojen ryppyjä. – Tuskin olemme kolmea päivää olleet yhdessä matkalla, ja minusta tuntuu kuin olisi jo kulunut sata vuotta.

– Kenties oli minulle jossakin edellisessä elämässä sallittu toimittaa sinulle jokin palvelus. Ehkäpä – hän hymyili – kirvotin sinut jostakin pyydyksestä tai saatuani sinut ongenkoukkuun, silloin kun en vielä ollut saanut valistusta, heitin sinut takaisin jokeen.