Runoelmia 2

F. F. Brummer

Runoelmia 2

      Sa raukka Runottareni      Oi, laula, laula! Aina,      Kun äänes kuulen, aikani      On hauska; huol' ei paina.      Kun henken' pyrkii uupumaan,      Käy tomusta se nostamaan!Ensimmäisen kerran julkaistu 1882.

Helmille

Oi, Helmini, suo kerran viimeisenMun kanteleeni äänen kajahdella!Suo kerran sydämmeni suruisenViel' ensi lemmestänsä lauleskella!Jo koht' on kannel vaiti kourassain:Mun kalman kylmyys asuu rinnassain.Muistatkohan viel' aikaa mennyttä?Muistatko, Helmi, onneamme silloinJa lemmen liekin ensi ennettäJa riemulaulujamme aamuin, illoin?Oi, muistatko sa niitä? KuollessainNe vieläkin on mulla muistossain.Muistanpa aina silmäis loistehen,Kun puoleheni katsoit hymyellen.Kun kasvojesi näin hohtehen,Ma hurmoksissa seisoin ihaellenJa huulilleis kun painoin suudelman…Ken tunteilleni keksis lauselman!Maat, taivahat ma silloin unohdin;Ja impyeni äänen koska kuulin,Ma autuaitten lailla vavahdin,Sit' enkelinpä kuiskeheksi luulin.Oi, juhlahetket niityn nurmella!Oi, riemupäivät Roinen rannalla!Kun nietos suli puron partaista,Ma kevään kukat helmahasi kannoin.Mit' ilman alla tiesin herttaistaSen sulle – oi, niin mielelläni – annoinJa onnellisna parhaan itseniMa uhrasin vaan sulle, armaani.Mut, Helmi, toisellepa vainen nytSa sydämmesi aartehia annat.On autuutemme aika päättynyt:Sa toisen miehen kihloja nyt kannat.Häll' olkoon sulle syli lämpönenJa sydän hellä, lempi tulinen!Hyvästi, Helmi! Onni olkohonSun johtajasi aina elon teillä.Mun kohtaloni miksi tulkohon,On lohdutus myös paljon kärsineillä:Jo koht' on kannel vaiti kourassain.Mun kalman kylmyys asuu rinnassain.

Keski-suomalaisten asevelvollisten laulu

Pois kirves, kuokka, kädestä,Nyt miekka kourahan!Ken oman maansa edestäEi kuolis, armahan?Hurraa, hurraa, kas, riemullaJa isiemme innollaMe vihollista voittamaanTaas käymme oppimaan.Sa miesi Suomen sydänmaanAin ollos urhokasJa sortajia kaatamaanKuin karhu voimakas!Tää oppi oiva isienMyös olkoon ohja poikien:"Eespäin! Vei tiemme kuolemaan.Tai voiton kunniaan."Käskyille kuuliaisia! —Sen vaatii virkamme;Vaan kelpo suomalaisiaMyös olla vannomme.Jos meissä Luojaan luottamusJa urhotöihin uskallusOn juurtunut, niin tulkoot vaan,Ken tohtii, ilkkumaan.Oi, kuullos, veikko! KuulethanKuin korpi kumajaa.Sen ääntä ihannellahanMiel' aina halajaa....Siell' uhkuu kosket kohisten,Ja metsä kertoo humistenSäveltä kehtolauluni. —Mun synnyinseutuni!Tään seudun e'estä rakkahanMit' antaa soisinkaan?Oi, henkenipä varmahan!Muut' en ma voisikaan.Mi kallihimpi uhri ois,Jon Suomen lapsi maalleen tois?Niin, niin; sen jospa tietäsin,Ma kaiken antasin.Nyt hyväst' armas koti jääJa hellä äitiniMyös siskot, isä harmaspääJa nuori kultani!Pois vainen kyynel pyyhkikäätJa pojastanne miettikäät:Jos sorrut sotiin, – isänmaaSun helmahansa saa.

Asuinkumppalini

Nyt majahani muuttanutOn kumppalikin mulle.Täst' en oo vielä virkkanut,Siks kerron sen nyt sulle.Hän tänne tosin tullut onOmalla luvallansa,Mut hän on, raukka, puoleton,Siis olkoon olojansa.Ei hänestä, näät, kulloinkaanOo mulle suurta haittaa;Ei moiti ruokaa milloinkaan,Vaan kaikki hälle maittaa.Ei haasta riitaa kanssani,Ei myöskään juorullansaHän häiritse mun tointaniVaan pysyy alallansa.Se erehtyy, jos häntä vaanKen luulee sankariksi.Hän on, jos sanoa sen saan,Jo luotu pelkuriksi.Kun lasiani nelistän —Kas, kohta hän sen kuuli,Ja jalkaani jos tömistän,Hän katoaa kuin tuuli.Ei tosin meidän virkammeOo yhtäläinen juuri,Mut meidän omaisuutemmeOn melkein yhtä suuri.Ei vuosikautenakahanKäy meille ahtaaks piiri,Kun kumppalini – arvaathan —On pienen pieni – hiiri.

Helmin kysymys

"Lemmittyni, miksi on niin murheellinen muotosi?Miksi taaskin säihkyvät noin tuskan tulta silmäsi?Eikö Helmin lempi voikkaan huoliasi huojentaa?Eikö tuota säihkyäkään silmistäsi sammuttaa?""Oiva neito, armas neito, kuullos kun ma sanelen:Murheiselta jos ma näytän, anteeks sitä anelen.Levotoin on ihmisluonne, vaikea on elon tie.Kenpä täällä huoletoinna, armahani, aina lie?Vaan kun tunnen sydämmesi lemmestä noin sykkivänJa kun näen huulesi noin suloisesti hymyvän,Heräjäävi riemun tunne rintahaani paisuvaan;Silloin olen onnellinen, – lemmi, lemmi, Helmi vaan!"

Lemmi, laula!

Lemmi, nuorukainen,Ollen vielä huoleton;Nauti, nuori nainen,Kevään riemu lyhyt on:Lemmen kukat lakastuu,Suven ruusut surkastuu;Aika niille tuimimmanTalven tuo ja kuoleman.Laula, nuorukainen,Ystävittes joukossa.Naura, nuori nainen,Siskojesi seurassa:Laulu tunteet jalostaa,Nauru leikit sulostaa;Koht' on laulu vaijennut,Neidon nauru katkennut.Lemmi, nauti, laulaSilloin kun sen tehdä voit!Vieno on lemmen paula,Täys' oil malja jonka joit.Kehno se, ken ruikuttaa,Vaivojansa valittaa:Nauti, nauti nuorena!Sydän jäähtyy vanhana.

Uneni

Ma armaaniNäin luonaniTuon nuorna kuolleen kultani.Kuink' oilkaan rintain riemuinenJa kultain hymy herttainen!Ma valvahdinJa huoahdin:Oi, untako taas hourahdin!Niin oil se vaan. Voi milloinkaNää ilveet loppuu? Kulloinka?Valheita vaanTuo tullessaanYön enkelkin jo helmassaan.Nää kuvastelmat onnestaOn pilkkaa onnettomasta.Taas uinahdin,Kaikk' unohdin,Mut kultain haahmun huomahdin.Se autuaasti hymyillenNäin lausui poijes liidellen:"Oi päällä maanEi konsanaanSaa elo täyttä onneaan,Mut riennä, sulho, Luojan luo.Hän mielellesi rauhan suo."

Saituri

Hän järven jäätä astuiliNyt kotiin kulkeissansa.Taas kalliit korot kokoiliHän käymämatkallansa."Jää kyll' on sinut kestävä,Jos vaan et käänny tieltä,Mut virran suu on pettävä,Oi, ollos poijes sieltä!"Näin neuvoo häntä naapuri;Mut kohti kotoansaVaan suoraan kulkee saituriKiusaillen onneansa.Mi mieli onkaan miehellä?Haa! KitsaudessansaHän, näät, ei raahdi kierrellä, —Surkoilee saappaitansa.Mut jää jo murtuu allansa."Oi, Herran nimeen auta!"Hän huutaa naapurillensa,"Tää hirveä on hauta."Tuo, oitis kun sen oivalsi,On apuun kiiruhtanna.Jo kättään hälle tarjosiJa ehtii virkkaa: "anna…"Tää sana korviin saiturinSe kuuluu kauhealle.Hän käden hylkää naapurinJa vaipuu veden alle.

Hyljätyn valitus

Oi, jos saisin kuollaMaailmasta pois!Haudan tuolla puollaAuvoisempi ois.Käy jo kohtaloniRatki oudoksi:Itkuks itselleni,Muille vaivaksi.Kaikki mult' on mennytRiemu, raikkaus.Kaikki, kaikki vienytMult' on – rakkaus.Enpä luullut oisi,Että toivo munKoskaan syöstä voisiTilaan sullotun.Päivän armauskaanNyt ei riemuita.Yön ei hiljaisuuskaanMua rauhoita.Kaikki mult' on mennytRiemu raikkaus.Kaikki, kaikki vienytMult' on – rakkaus.Oma sulho-kultaRikkoi valansa.Taivas! Tuomen altaKuulit sanansa.Sovitusta hälleVainen anelen,Rauhaa eksyvälleSulta rukoilen.Saisin itse kuollaMaailmasta pois!Haudan tuolla puollaItkua ei ois.Varro! Päästön hetkiKerran kerkeää.Koska päättyy retki,Tuska herkeää.

Suosi, hoida!1

Näytelmätaiteen vieno hengetärOil keskessämme outo. SyöjätärSen syrjään oilkin syössyt. MurehellaJa mykkänä se aikakaudet viettiJa kyynelsilmin kohtaloaan mietti:Ei kieltämme se saanut puhuskella.Vaan vihdoinkin sen Suomi lapsekseenJo tunsi, otti orvon huolekseen,Ja rakkauden tää nyt siltä voitti.Ja lapsi loihe kohta laulamaanki.Sai riemusta myös rinnat paisumaanki;Jos kohta moni myöskin sitä moitti.Se näyttää meille ihmisluonnetta;Se suosii hyvää, suomii pahuuttaJa kertoo elämämme rettelöistä.Mut nuori on se – lapsukainen vielä.Siis tue häntä, Suomi, elon tiellä.Oi, hellästi sa hoida heiveröistä!

Ainan laulu ommellessansa

Nuori olen neitonen ja ken se mua kohtaaIhantelee, kuinka puna poskiltani hohtaa.Kylän pojat kuiskavatten: "ota kihlat multa!Palaahan kai sydämmesi? Saanko muiskun sulta?"Minä heille vastaelen: "niinkuin märkä palaa.Turhaan mua hulivilit kullaksensa halaa."En ma huoli pojista, en heidän kihloistansa.Mut jos tulee Vilho, niin … niin karkaan kaulahansa.Ystävän' on kaukana, ei taida tänne joutaa.Mont' on maata välillä; ken hänet sieltä noutaa?Häntä ajatellessa, oi, kuinka neula luistaa!Vaan … en tiedä varmaan, jos hän mua enään muistaa.Eron hetk' oil huimaava. Hän istui vieressäni.Hiukan, luulen, itkettiinkin, – se on mielessäni.Tarttuipa hän käteeni; ja nyt en muista muutaKuin nää hänen sanansa ja … että annoin suuta:"Kunhan järvet aukenee, ja kevätpäivä paistaa,Ensilemmen suloa saan luonasi taas maistaa."Niin hän lausui lähteissänsä. Häneen minä luotan.Hunajata huuliltani hänelle vaan juotan.

Syysyöllä

Kas, kuinka kauniistiVälkkyen vilkkaastiTähdet taas tuikkivat,Taivaalla tanssivat.Tuolla on toivoa,Rauhaa ja riemua.Täällä vaan vaivoja,Tunnonkin tuskia.Tuonnepa toivosin,Matkata mielisin,Voimat kun kannattais,Kurja kun siivet sais.Kas, kuinka kauniistiVälkkyen vilkkaastiTähdet taas tuikkivat,Taivaalla tanssivat.

Orja-tytön laulu

Nyt aurinkokin armainenTaas nousee taivahalle,Ja kastehelmi kaunonenVälähtää hopealle.Oi, miksi vainen minulleOn olo raskasta?Ken loisi orjatytölleVaan hautaa hiljaista?Oi, riemurinta käkönen,Sa syystä helkyttelet,Kun ilman piirit, miekkonen,Vapaana vaeltelet.Ja vapahana immelleSa kukut sulhaista.Oi, kuku orjaneidolleVaan hautaa hiljaista!Nyt luodut kaikki heräjääTaas elon nautintoihin,Ja ilon sävel heläjääJo kauas laaksoloihin.Mut mielessäni kolkolleVaan tuntuu. – SuloistaJos tietäis orjatytölleSe hautaa hiljaista!

Öinen huokaus

En Luojaltani aneleMa kunniata, valtaa.En rikkautta rukoile,Voin köyhyyttäkin kantaa.Mik' onkaan onni maailman?Vaan kupla vetten päällä,Mi häilyy hetken muutaman,Mut särkyy myrskysäällä.Vaan tää on harras pyyntöni:Luo mulle nöyrä mieli.Tee lempirikkaaks rintaniJa vilpittömäks kieli.Ma lakkaamatta horjahdanNyt synnin hetteheille.Suo voimaa, että kiiruhdanTaas siveöiden teille.

Kirje entiselle ystävälleni

Vaikk' aika muuttuneenaNyt vastahani käy,Elooni suuttuneenaEn sittekään ma näy.En etsikkään ma rauhaa,En tyyntä toivokkaan.Kun elon myrskyt pauhaa,Ma nauran vaan.Kas ystävitten mieletKuink' onkin muuttuneet!Myös parjaajitten kieletEi okaa puuttuneet.Ma isieni maataTok' lemmin ainiaan.En valittaa siis saata,Oon vaiti vaan.Oil mulla muinoin kultaNoin sievänlainenkin.Oil myöskin lemmen tultaJa olis vieläkin.Nyt yksinäni tullaSaan illan kuutamaan.Ei tuskaa tuosta mulla,Ma laulan vaan.Kun vanhempani kuoliJa maahan mullattiin,Silloinpa raskas huoliPoveeni painettiin.Oi äiti armas! KenpäSun sais unohtumaan.Ma voisinkohan? Enpä;Ma itken vaan.

Etsi valoa! 2

Etsi, etsi, suomalainen,Järjellesi valoa!Järki, miss' on siveellinen,Siin on elo jaloa.Guttenbergin keksintöäPidä aina arvossa.Monta hyvää mietintöäLöydät usein kirjassa."Mitäpä ma huolisinkaanViisauksista maailman.Järkeni, – jos tylsä onkaan. —Antama on Jumalan."Näinkö mietit? Mutta muista:Monta viittaa varmemminErhetysten erämaistaKotiin johtaa suoremmin.Monestapa kukkaisestaMehiläinen metensäValmistaa, ja pisaroistaMeret saavat vetensä.Valistushan kaikkialtaHarhaluulot hajoittaa,Luonnon voimain vallan altaSua irti johdattaa.Etsi, etsi, suomalainen,Järjellesi valoa!Järki miss' on siveellinen,Siin' on elo jaloa.

Provessori metsästämässä

"No niin, no niin, nyt metsähän!On raikas syksyaamu*Heu, Phylax!* Jospa mennähän;Jo poistuu kuunkin haamu.Ei kuolemaks oo retki tää,Hyvästi, *Plautus*, siksi jää!"Jo loistaa rusko pilvestä,Ja metsätorvi raikuu:"Tu, tuu, tu tuu;" sen äänestäNoin kalliotkin kaikuu;Ja raitis, raitis on nyt sää,Ei kuolemaks oo retki tää."Hau, hau", nyt kuuluu metsästäJa jänis vilahtelee:"Pang, pang", myös paukkuu pyssystä,Ja savu tuprahtelee."*Mehercle! Ubi lepus?*" Oi,Se juoksi pois. Nyt *tuba* soi!Ei ollut tämä tepponen*Diana*-immen ilkku.Oon itse lyhytnäkönenJa *Phylax* – se on nilkku.Niin; tässäkö nyt viivytään,Vai karhujako etsitään?Istunpa kuusen juurelle,Sen huminata kuulen.Se kelpo metsämiehelleOn luvallista, – luulen,Ja raitishan on vainen sää,Ei kuolemaks' oo retki tää.

Maljan ääressä

Ken eloni taivaalta varjon,Tuon synkeän, pois tavi? Ken?Maan päällä niin paljon, niin paljonOn aihetta murheesehen.Mut saatua maljani täyteenSen pohjahan ryypiskelen.Näin murheet kuin kiitävän höyteenKeveiksi ma lieventelen.Ma maljasta onnellisuuttaJa intoa, riemua juon.Oi, siitäpä unhetta uuttaJo ammoin ma tuskille tuon.Näin varjot, jos kuinkakin tummatLuon purppura loisteesehen,Ja taivahan ihmeet ja kummatNe laskeikse maljasehen.Jos ystävät joskus mun pettää,Ma maljasta ystävän saan.Mua krouvarit häijyt kun kettää,Suon anteeksi heillekin vaan.Ma riemulla rintaani vastenJo sulkisin maailmankinJa mielellä hiljaisten lastenMa kärsin sen kurjuudetkin.Kun ihmiset toistansa kalvaa,Ma maljaani tyhjentelen.Kun "puhtaatkin" parjaa ja solvaa,Ma lauluja luurittelen.Jos rikkaana oisin, ma muilleTuon heittäsin rikkauden.Muun kaiken ma soisinkin heille,Pait kultani muiskuja en.Vaan kultain, jos hänkin mun hylkää.Ma tuostako huolehtimaan?En; montapa murheista ylkääSai malja taas riemuitsemaan.Näin ruusujen maata ma kuljenJa maljaani kallistaen,Ma murheilta rintani suljenVaan taivaista haaveksien.

Ikävöitsevä

Istun rannan kivellä ja itken ikävääni,Murhemiellä haikealla kaipaan ystävääni.Sua kun ma muistelen, niin viiltää sydäntäni.Rintaa polttaa, viluttaa, – et jää sa mielestäni.Lienenkö ma rikkonunna vasten tahtoani,Vai se ollee parempi, ku vei mun armahani?Miksis kultain luokseni sa saavuit laisna tuulen,Joka henkii päälleni ja jonka kuiskeen kuulen.Sitte riensit toisaalle… Voi toki ystävääni!Yksin raukka rannalla nyt itken ikävääni.

Vapaudelle

Vapautt' ääneni soiVapaus, vapaus, oi!P. COi, vapaus, perintö taivahastaSun alttarisi pyhäks tunnustan.Sa alkuasi olet Jumalasta,Siks polviani sulle notkistan.Jos Nova-Semljan tuntureilla oisin,Ma onnellisna sittäik' olla voisin,Kun johtajanain vaan on vapaus.Vapaus miettiä ja toimiskella,– Ei hurjain teitä rientää raivona, —Ja aattehet myös julki lausuella,Kun totuus niissä vaan on pohjana.Niin, – tyhmät vainen kauhistune niitä,Ja konnat niitä vääristelkööt; siitäEi murru miehen miel', ei rohkeus.Oi vapaus, sa lahja taivahasta,Sun alttarisi pyhäks tunnustan.Sa alkuasi olet Jumalasta,Siks polviani sulle notkistan.Jos auringonkin valotta ma oisin,Niin onnellisna sittäik' olla voisin,Kun johtajanain vaan on vapaus.

Miksi en?

Lintu pieni, lehdon puullaRiemut sulla riittää.Yhätippä laulusuullaKieles Luojaa kiittää.Armahasi hempeysköSulon sulle kantaa,Vai tuon lehdon viileysköIhastusta antaa?Miks' en saattais minäkin näinLaulaa linnun lailla;Vei tieni vaikka minnepäin,Mitä oonkaan vailla?Kai'u toki kanteleeni,Kai'u hartahastiIhanuudest' isänmaaniKuolohoni asti!

Lintunen

(Suomennos)Lauloipa pieni lintunenPeitossa hongikon.Hän päivän pitkän laulellenViel' uupumatoin on.Puun korkehimman latvahanHän istui; – loistoaTuon aurinkoisen laskevanHän mielii katsoa.Metsässä synkät alhot onJa puita taajahan.Siell' ampuja käy armoton,Ku tähtää tarkkahan.Hän vaanii, ryömii, kurkistaa,Hän hiljaa hiipiilee;Korkeinta puuta katsastaa:Eihän se mitään tee?Vaan lintu pieni lauleliSuv'illan ruskossa.Hän Jumalata kiitteliVapauden riemussa.Hän lauloi, eikä tietänyt,Kuin kauaks' äänens' soi,Kun kiivas luoti lensi nytJa surman hälle toi.Mit itket? Suotta kyyneleNyt on. Ken auringonLoistossa laulaen kuoli, seElää, vaikk' kuollut on.Suv'illan kirkkaan sulohonOn kuolo herttainen.Kun silmä tähtää valohonLaulaja miekkoinen!

Keväällä vuonna 1882

Oi, kevätpäivää helteistä!Jo lähtee jäätkin järvistä,Vaan rinnastain ei lähde jää,Voi, mistä tulle tää?Nyt kevättäkö sille eiSiis joudukkana? Kenpä veiSen lämmön, ruusut herttaisetJa runsaat toivehet?Sen, Helmi, sinä tiedät kai,Sun tähtes mulla talvi tai:Sun kylmyytes mull' ankaranLoi roudan rintahan.Ja sitäpä ei sulamaanYks' aurinko saa konsanaan.Vaan kaksi sais sen aikahan:Nuot silmät armahan.

Epigrammeja

I"Niin runsaasti kuin merten rannallaOn santaa, syntiä on tunnollaMyös meidän pastorin", näin hoetaan.Se parjausta on, sill' eihän hälläOo omaatuntoa, näät, ollenkaan.IIOn Pirjo-eukolla taas hampahat,Näät ihko uudet, vaikka – irtonaiset.

Конец ознакомительного фрагмента.

Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.

1

Seuranäytelmässä Jämsän pitäjässä v. 1881 varoja kerättäessä suomalaisen teaterin kannattamista varten.

2

Varoja kerättäessä Sahalahden pitäjän lainakirjastoon v. 1881.