Runoelmia 1

F. F. Brummer

Runoelmia 1

RUNOELMIA

Runottarelleni

Ois mieli sulla lentääJo taivaan pilvihin,Mut myötäis en voi entääJos siinnät silmihin;Ja siipiesi päälläJäis kesken kulkuni.Ei; pysytään me täällä,Maan päällä, armaani.Kas, taivaallista eiköMaan päällä oisikaan?Sen Luoja pojes veikö?Ei luulla voisikaan:Näe lehdot suvisäällä,Näe silmät Selmani!Ei; pysytään me täällä,Maan päällä, armaani.Täll' ensin EdenissäOil taivas tarjona,Ja puhtaan sydämessäSe viel' on avoinna.Kuin liukkahalla jäälläVaikk' oisi matkani,Niin pysytään me täällä,Maan päällä, armaani.Ihmeeksi merten ääretNe Luoja tänne loi,Ja satakielten äänetVaan ylistystä soi.Viel' alppein ryntähälläRehoittaa ruusuni.Ei; pysytään me täällä,Maan päällä, armaani.Kun maiset siteet laukee,Ja taivaan laulu soi,Mun äänein silloin raukee,Niin laulella en voi.Ja torvet ylähältäKun kaikuu korviini,Niin lähdetään me täältä,Maan päältä, armaani.

Siksi laulan

Oil öisen synkkä mieleni,Ja murhe ahdisteli;Myös kyynel peitti silmäni,Ja rinta huokaeli.Mut mietin: paremp' itkuaOn vaikka naureskella,Ja auvoisempi suruaOn vainen lauleskella.Ei soinnu somast' ääneni,Vaan kas, kun veisaelen,Min kohta haihtuu huoleni,Ja siksi lauleskelen.

Harjulla.1

Oi, Herra, maailmaasiSaan taaskin ihailla.Kuin voisin kunniaasiMa kyllin veisailla!Sun ihmetyösi ovatNiin suurenlaatuisetJa luonnon jalot kuvatNiin vaihtelevaiset.Kas Kanavuorta tuolla,Mi siintää silmihin;Sen kummallakin puollaOn seutu herttaisin.Ja Haapakosken pauhunSen kuulen tännekin:Oi, Luoja, voimas laadunNäen luomastasikin.Kuvana lempeästä,Mi mielet lumoilee.Ja luonnon liepehestäKuin lapsi hymyileeNään Lohikosken lehdotNe ihmeen ihanat,Sen kummut, kukkakehdotJa rannat vihannat.Jo Alvejärven vuossaOn aallot nukkuneet,Ja väreet TuomiossaOn tyyten tauonneet.Tän seudun syvää rauhaaKen hennois hämmentää?Vaan rastasparvi laulaaJa peippo visertää.Kas Jyväsjärven pintaaNuo purret kiitelee;Ne varmaan ennen iltaaNyt kotiin rientelee.Ja höyrylaivat lentääJo päässä Päijänteen;Ne piakkohon entääÄijälän salmehen.Ja kaupunki tuo sieväOn tulevaisuuden.Se kansan viel on vieväLuo valon aarteiden.Tääll' oivat miehet loipiTiedolle alttarin,Ja monet järjet juopiLähteestä Mimerin.Näin runsaast suloisuuttaOn isänmaassamme.Se hartautta uuttaLuo vastuksissamme.Oi, kuinka tunteet vaihtuuNäit' ajatellessa!Pois kaikki huolet haihtuuJo luonnon helmassa.

Attilan häät

Miksi laulaa Hunnein lapset, iloisina kulkevat?Miksi ratsut rauhallisna tannerta nyt polkevat?Torvet raikuu, riemu kaikuu lakeoilla Unkarin;Häitä näin nyt vietetähän uljaan sotasankarin.Ken on sulho? Attila, tuo maailmainkin mainio,Hän on sulho. Morsian on ihanainen Ildiko.Torvet raikuu, riemu kaikuu, juhlaa kestänyt jo onAmmon aikaa, väsyneiden mielet pyrkii lepohon.Päivä laskee. Lemmettäret urhon rintaa viehättää,Teltan yli Hämärätär öisen hunnun levittää.Tuoni hioo viikatettaan. Julma, säästä sulhoa!Maineen, lemmen helmasta nyt häntä älä tempoa.Armotoin sa olet Tuoni. Sankari on sorrettu;Maailmankin mainiolt' on elon lanka leikattu.Aamu joutuu. Pustalle luo kulta loisteen aurinko.Lohdutoinna vuotehella itkee armas Ildiko.

Sydän

Oil aika, jolloin riemustaLöi rintani: "tik, tak".Ma lasna juoksin; povestaVaan kuului näin: "tik, tak."Kun äidin helmaan uinahdin,Löi sydän hiljaa: "tik."Ja leikkimään kun havahdin:"Tik, tak, tik, tak, tik, tak."Kun nousin nuorukaiseksi.Löi rintani: "tik, tak."Ja veri kuohui kuumaksi,Kun suonet soi: "tik, tak."Oi mieles' onko maailmaan?Sen vaaroihinko? "Tik!"Ja Helmin kullakseinko saan?"Tik, tak, tik, tak, tik, tak."Vaan miehen povi tyynestiTaas tykkivi: "tik, tak."Kun unet haihtuu, hartaastiSe vastavi: "tik, tak."Mut isänmaa ja vapaus jo työhön kutsuu. "Tik."Ja taas lyö rinta rohkia:"Tik, tik, tik, tak, tik, tak."Ah vallan vaivaloisestiKäy vanhana tik, tak.Ja vaikeutta varmastiTuo rintahan tik, tak.Oi, sydän! Joko haluttaaSun rauhaan päästä? "Tik!"Kas Tuoni työsi tauottaa:"Tik. tak .. tik … tak … tik"…

Paimenessa

"Anni armas, kullakseniKoskaan etkö tullekaan?Sydäntäsi omakseniKoskaan enkö saanekaan?"Lemmi nuorta orpanaani;Hän on sorja, sopuisa.""En; en saata, herttaiseni.Oma kukkani oot sa.""Hänt' et armasteleis sinä,Kukkasia haariva?Hän on päivännouto; minäKuivan kankaan kanerva.""Ollet kankaan kanervakin,Muutan männyks kankaalle.Ollee kolkko kotisikin,Ijäksi jään sinulle.Oksillani suojelen sunPilvein uhkauksilta.Sa taas sydänjuureni munPakkaisilta pahoilta."

Yksinänsä

Tuulonen etsiviLehviä lehdon,Riemuja kuiskaviKulkiessaan.Kukkaset täyttävätSiskolaiskehdon,Ystäviks jäävät;Oudoks ma vaan.Armaansa, auvoksiKäkönen kukkuu,Helkkyen hauskaksiJylhänkin maan.Koivusen oksallaPeippokin nukkuuHeimon rinnalla;Vieras ma vaan.Paimenen laulantoKorviini raikuu,Raipas on astunto,Laulaessaan.Lemmityn äänipäVastaansa kaikuu:Miekkoiset nääpä!Yksin ma vaan.Koittavi mullekinAutuuden aamu,Jolloin jo huoletkinHeittää ma saan:Ver' kun ei juokse,Itse oon haahmu,Ylkäni luokseRiennänkin vaan.

Jos olisin Wainämöinen

Jos Wäinämöinen olisin,Ja lauluvoiman saisin,Näin mahtavaks jos tulisin,Ma kaiken parantaisin.Kas silloin kurjan maammekinMa Edeniksi loisin,Ja mieltä myöten kullekinVaan tapahtuvan soisin.Ma Suomen loisin lämpöiseks,Sen hallat karkottaisin,Ja kultakedon kalttaiseksSen korvet kai'uttaisin.Myös Ruotslaiset laulaisinPois täältä pauhaamasta,Ja Turkkilaiset ajaisinMa koko Europasta.Nyt johtaa PohjoisnapahanMa Nordensköldin voisin,Ja astronomein kourahanJo kuun ja tähdet toisin.Ma loisin köyhät rikkaiksiJa rikkaat rikkaimmiksiJa naimattomat naineiksiJa naineet – vapahiksi.Myös talonpojat herroiksiJa herrat – tiesi miksi;Niin … varmaan vapaherroiksi,Kai pyrkivät he niiksi.Ja itseni? Voi veikkoinen,Ma tyytyväinen oisin,Jos Wäinämöisen vertainenVaan aina olla voisin.

Koska toisin?

Lähteen luona, raidan allaImpi istui itsekseen.Päivän tähti taivahallaArvais hänet verrakseen.Impi itki, huokaellenSanat lausui hiljaiset.Raidan norkot kuuleskellenOivals ne – ja lintuiset.Mitä sitten linnut lauloi,Surkutellen kertoili,Huolia, mit neittä painoi,Näin ne linnut lauleli:Tässä istuttiin me kaksi;Uljas, reipas, kuink' oil hän!Yhä yhä rakkaammaksiKäynyt mull' oil ystävän.Vaan hän lähti, tietämättäMit' oil mulla mielessäin.Niin – hän lähti, tuntemattaLemmen tulta syömmessäin.Miks' en, raukka, rohjennunnaIlmaista … voi kuitenkin!Vaan – ehk' ois hän naurannunna,Nainenhan … ma … olenkin.

Lasisilmäin ostaja

Mies astui kirjakauppahan.(Tää J: n oil kaupungissa)."Mit' etsit?" "SilmälaseinhanMa olen ostannassa."Nyt katsellaan ja koetellaanPystyiskö kirjaa lukemaan."Ei näillä osaa lukea!"Hän surumieliä huudahtaa."No osaatko sa muutoinkaan?"Nyt myöjä hältä tutkimaan."En," vastais mies, "en ensinkään.Jos niin ois, näit' en etsiskään".

Tuulten tuudittama

Viljapellon pyörtäneelläRehoitteli ruusunen,Kesäpäivän heltehelläLoistelihe kaunonen.Monta tuulta tuuditteliRuusuiseni kukkia,Monet perhot muiskutteliPienokaisen poskia.Syksy saapui; ruususeltaLoiston, julma, ryösteli.Tuulet tuntui kolkommilta,Ohi perhot rienteli.Väisteletkö ruusu raiskaa,Hyljäätkö sa omasi?Ruusu lausuu. Perho kuiskaa:"Pistävät on okasi"."Kiittämätöin," ruusu huokaa,"Kesäpäivän lempinytEtpä huomannut sa okaa,Ei se silloin pistänyt."

Pyry ilmassa

Rakeet lentää, tuuli vinkuu,Kas nyt, mikä mylläkkä.Itä "ilkiästi inkuu",Käypä kunnon pölläkkä.Nelistä nyt, hummaseni,Rientäkäämme kotihin.Siellä vartoo kultaseni,Sinä pääset tallihin.Ratoksemme lauleskelenImmestäni armaasta,Linnustani livertelen:"Minun kultain kaun…"Eipä käykään laulaminen:Suun' on täynnä lunta, oi!Parta jäässä veisaaminenKehnoks laulun tehdä voi.Sävel pyrkii kangistumaan,Kesken jäi nyt laulelma.Sen saa vasta luonnistumaanLiisan lämmin suudelma.Nelistäppä, hummaseni,Rientäkäämme kotihin.Siellä vartoo kultaseni,Sinä pääset tallihin.

Toivo

Kun ihmislapsi on murheissaan,Ja sydän huolivi tuskissaan,Kun mailman myrskyt ne raivoaa,Oi, mistä hoivan hän saa?Pois unet haihtuvi kultaiset,Kut lasna mull' oil niin herttaiset.Nyt elon viimat ne viiltelee,Ja riemut pois rientelee.Yks enkel vainen on rinnassani,Jon Luojan armosta luoksein sain,Se syömmen laulaavi lepohon.Tää enkel – Toivo se on.

Lentotähti

Tuo tähti taivahalla,Oi, kuinka kirkas on.Ja kuinka korkiallaSai Luojalt' asunnon!Maan tomusta ei tummuSen kiilto konsanaan.Kun luonto lausuu: sammu,Näät jäljen loistokkaan.Se tieltä eksyneilleOsoittaa kotoa,Ja elost' uupuneilleSe lausuu toivoa.Kas nyt – se katois, vajoisParhaassa loistossaan.Ken tähden laill' ei tahtoisSammua kuollessaan.

Kylmä kirje

Kun kullaltani kirjettäMa juoksin tietämässä,Oil ilma lämmin, lämmintäMyös mulla sydämmessä.Ja kirje tuli. KuumissainNyt luin sen ja – yskän sain.

Älä ruoski hevoistasi

Herran lempi kun oil luonutMaan, hän siunattuaan senLahjain kanssa, joit oil suonut.Uskoi haltuun ihmisen.Hyödyksemme, huviksemmeEläimetkin maan hän loi.Meille omaks iloksemmeVallan näiden yli soi.Luojan kuva, luonnon herra,Miten näytät valtasi?Viatointa älä sorra:Senhän kieltää tuntosi.Voimakkaamman kuuliaisuusRuoskallako kostetaan?Uskollisuus, avullisuus,Piiskallako palkitaan?Ihmisparka raivossasiJulminta oot julmempi;Arvoltasi hevoistasiMonta vertaa halvempi.Kuin se kärsii, kuin se huokaaOivalla ei aivosi.Näännyksissä, vailla ruokaa,Kieletön on orjasi.Aika joutuva on, jolloinEläintenkin valitusVaikenee, vaan katso: silloinSua kohtaa rangaistus.

Vanhus kellollensa

Kelloni käydä rapsutatNiin vilkahasti taas,Ja "aika rientää" muistutatSe sun on toimintaas.Niin – aika rientää armainen,Ja voimat raukenee.Vaan: terve! kuollo rauhainen,Kun hautain aukenee.Sa murheen, riemun, hetkiäOot mulle mittaillut.Oi, nuoruuteni retkiä!(Vaikk' oonkin harhaillut).Nyt muisto teistä vanhuksenEhtoota purppuroi,Ja toivo poistaa pilveksenKuin kirkas aamukoi.Sa vaivoista, kuin vanhuskin,Jo vihdoin uupuilet.Niin arvelen, kosk' useinkinKäymästä taukoilet.En moiti sua. MieluimminTok' tointais harjotat,Ja käyt taas kahta kiivaamminKun käymään tarkotat.

Syksyn koivu

On syksy taasen tullunna,Ja nurmi surkastuu.Pois pääskykin on muuttanna,Ja koivu kellastuu.Sen lehdistä viel' altisnaOn toiset liehumaan,Vaan toiset vartoo, valmisnaJo mullaks muuttumaan.Yks viuhka vaan, jon tuuli tuo,Ne puusta irroittaa.Ei kastetta ne enään juo,Vaan haudan maassa saa.Ja mullaksikin muuttuenNuo eivät siksi jää.Ne luontoa vaan vaihtaenTaas henkiin heräjää.Ma muistan, tuota tarkastain,Myös ihmiselämää.Noin nuoret, vanhat, rinnattainTääll' hetken viivähtää.Ja lehden lailla, riemuiten,Ne pyrkii liehumaan.Kun syksy saapuu, riutuen,Jo muuttaa Tuonelaan.Näin syksyn koivu muistuttaaVaan katoovaisuutta;Mut lehti mieleen johdattaaMyös uutta eloa.

Mistä laulaisin?

Mistä laulais poika parka.Pieni pilpattelisi?Itsestänsä ku on arka,Moni vielä moittisi.Toiset on jo laulellunnaMaan ja taivaan, tähdet, kuun;Saaret, salmet sanellunna.Niityt, nurmet, luonnon muun.Kyllä tiedän mistä laulan:Simasuu on Selmalla.Tiedän immen kenokaulanTyynen lammin rannalla.Laulan sentään itsekseni,Ettei kukaan kuulisi,Eikä Selmaa omakseniToivovan mun luulisi.

Syksyn kukat ovat vaaleita

Kukka, tulehduttuasi,Miks on pukuis haalea?Nuorna, juuri noustuasi,Miks' oot raukka vaalea?Eikö luonnon varastossaOsaksesi ollutkaanJuhla vaippaa? KatvistossaLoistavaks et tullutkaan.Oisit nähnyt siskojasiKesäpäivän paisteessa;Korskuvia heimojasiNurmivierun laiteessa!Vaan sa ootkin syksyn lapsiHärmähelmein kastama;Karmotuulten armahaksiEmintimän hoitama.

Kullalleni

(Kansanlaulun tapaan.)Jos minä lintu olisin, niin aina suvisäälläYöt ja päivät lenteleisin kultain majan päällä.Liihotellen taivahalla laulaa livertäisin,Lemmen riemut, huolet, kaikki hälle visertäisin.Oi sua, kullan kukkurata, oi sua silmänterää,Sinun kaunis katsantois käy läpi sydänkerää.Jos oot armas kultani, niin katso mua silmiin;Minä lähden kerallasi vaikka taivaan pilviin.Kullastain minä lauleskelen – mistä sitten muista?Eipä laula lintunenkaan lahonneista puista.

Pikku Annin mietteet

Kanttori se selitteleeTarkoin taivaan tähdetkin;Maiksi niitä nimittelee,Auringoiks ja kuiksikin.Eiköhän ne vainen lieneAutuaitten sieluja,Joita Luoja luokseen vieneNauttiin taivaan riemuja.Salli, Herra, AnnisikinPuhdasna vaan säilyä,Että kerran taivaallakinKirkasna saan säihkyä.

Ilta-laulu

Sammunut on taivahallaLännen rusko. RastaskinVaijennut on. Siiven allaPää jo nukkuu pääskykin.Nukkuos myös kultani!Suojatkoon sua Herrani.Nurmen kukka nuokkuellenSilmän pienen ummistaa.Lammin laine uupuellenÖisen hetken uinahtaa.Nukkuos vaan kultani!Valveilla on lempeni.Armanani tahdon heittääUnelmihin autuuden.Siivillänsä sua peittääEnkel viattomuuden.Nukkuos vaan kultani!Vaiti, vaiti, lauluni.

Kotimaassa

Kotimaass' on oiva olla,Armas aikaella,Kenpä merten tuolla puollaTahtois elostella?Kotimaass' on immet sorjat,Kainot lempiväiset.Miesten kädet työhön norjat,Kasvot vereväiset.Koivu kotikankahaillaOn myös herttaisempi,Kuin on palmut muilla mailla:Se on ujoisempi.Täällä autuaamp' on huollaRiemuissaankin olla.Kotimaass' on kaunis kuollaElon ehtoholla.

UUTISASUKKAAT RISTIKORVESSA

Конец ознакомительного фрагмента.

Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.

1

Harju on Jyväskylän kaupungin lounais-puolella oleva korkea mäki.